torstai 29. tammikuuta 2015

Guess-lompakko

Ostin tuossa taannoin siskolleni tuollaisen Guessin lompakon syntymäpäivälahjaksi jossa on myös kiva pikku hihna jolloin voi käyttää pikkuruisena käsilaukkuna tai kun sen irroittaa niin tyylikkäänä clutchina. Nyt kun täällä Espanjassa on alen loppurysäys alkamassa niin ajattelin lähteä metsästämään myös itselleni tuollaista, mitä löytöjä sinä teit alennusmyynneistä?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kirjelaatikko

Tämä on jo aikoja sitten tehty tuunaus, mutta huomasin kuvat puhelimessa ja ajattelin näyttää teillekkin. Tämä lähti samantein uuteen kotiin, mutta välillä mietin, että olisi ollut kiva itselläkin, tosin tilaa kun on rajatusti niin välillä jostain aarteista täytyy luopuakkin.
 
Harmi kun en löytänyt "ennen"-kuvaa, mutta tämä oli siis kulunut, tumma puinen vanha kirjelaatikko.
Maalasin valkealla ja kuluttelin ja liimasin kanteen ja kylkeen muutaman sisustustarran.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Pikkuvessa

Tässä kuvia meidän erillisestä pikkuvessasta, joka on niin pieni, ettei siellä mahdu pyörimään enempää jotta laajempaa kuvaa saisi..
 
Tässä on kuitenkin kuva-arvoitus; näätkö kuvassa jotain "ei vessaan kuuluvaa"? ;)
 
 
 
No meidän Kisuliinihan se siellä hyllyllä köllötti!
 
 
 
 
Otettiin muuten eilen se kuukauden ollut kauluri pois, ah sitä kirmaamisen ja leikkimisen iloa kun näki eteensä!
 
 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Yöpöydät

Tuunaus vuorossa tällä kertaa yöpöydät, erikoisen malliset, joten kiinnostuin näistä heti. Pähkäilyn alla vielä jäävätkö nämä meille vai etsivätkö suoraan uuden kodin, aika näyttää.
 
 
 
 
Luin juuri uutisen, jossa oli vuoden 2015 sisustustrendeistä, totaalisen out ovat maalaisromantiikka ja tähdet, joten kaikki jotka ovat samaa mieltä, nyt simmut kiinni! =)
 
(Annia Sloan kalkkimaalit, Pure White ja Paris Grey)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kisu-asiaa

Nyt tulee sitten vähän enempi tuota kisu-asiaa, joten jos et välitä niin piipahda uudestaan joku toinen päivä.. ;)

Meidän Kisuliini sai jouluna uusia ruokakippoja GreenGatelta ja kovasti on tykännyt!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Muuten meidän joulunaika menikin Kisuliinia parannellessa ja siitä se toipuu raasu edelleen...
 
Kisulla oli pitkään takajaloissa kummallista ihottumaa joka oli ihonalaisia näppyjä täynnä ja välillä iho näytti tosi ärtyneeltä, välillä kuivuneelta. Erään eläinlääkärin kanssa kokeiltiin homeopaattista sinkkihoitoa tuloksetta ja muutenkin tuntui ettei häneltä oikein löytynyt kiinnostusta miettiä mikä pohjimmiltaan vaivasi.
 
Päätettiin sitten ennen joulua vaihtaa lekuria ja se tuntuu olevan kaiketi ihan hyvä ratkaisu, hän tuntui heti kiinnostuneelta pikkupotilaan koivesta ja sanoi samantein että jalasta on otettava koepala ja se tehdään nukutuksessa. Noh, me sitten päätettiin käyttää tämä hyväksi ja tilattiin pojulle kastraatiokin samaan syssyyn niin ei monia kertoja tarvitse nukutella ja päätettiin vielä ottaa varmuuden vuoksi täydellinen verenkuvakin koska jos koepalasta ei olisi löytynyt mitään olisi tämä ollut seuraava askel.
 
Eläinlääkäri päätti koepalanotossa poistaa ihon alta kaikki nystyrät ja ns. huonon ihon joten haavasta tuli melkoinen, melkein koko takajalan mittainen ja tikkejäkin tuikattiin liuta. Sisäänpäin itsestään sulavia. Kauluri saatiin Kisulle tietenkin.
 
Pallit paranivat nopsaa ihan huomaamatta mutta siitä tikatusta haavasta tulikin sellainen show jota hoidetaan vieläkin nimittäin ensimmäiset tikit aukesivat ja koko haavan yläosa lerpsotti auki, joten ei kun uudelleen tikkaukseen. Sitten muutaman päivän päästä aukesi taas pari tikkiä ja ei kun tikattavaksi. Sitten kisu alkoi olemaan jo voimissaan ja jotenkin ihmeen kaupalla sai nuoltua kaulurilta jalkaansa öisin ja haava tulehtui pahasti jonka seurauksena käytiin haavahoidossa viikon verran joka ikinen päivä.
 
Nyt on tikkejä poisteltu yksi kerrallaan ja katseltu kuinka haava kestää, huomenna lähtee toivottavasti viimeinen tikki ja haaveilen että piakkoin saisimme poistaa jo kaulurinkin, johan se on ollut jo kolmatta viikkoa!
 
Unohdin varmaan mainita, että koko tämän ajan kisu on joutunut asumaan pienessä vessassamme karanteenissa jottei pääsisi hyppimään ja haava repeäisi, teemme haavahoitoa kotona 6x päivässä, annan 3x päivässä erilaisia lääkkeitä ja toisen tikkauskerran jälkeen sai isomman koirille tarkoitetun kaulurin, voi parkaa...
 
Se on ihan apaattinen, mutta tärkeintä että koipi saadaan kuntoon nyt ja päästään aloittamaan ihottuman hoito, koska koepalasta paljastui Kisullamme olevan autoimmuuni ihosairaus nimeltä
 
GRANULOMA/ Placa Eosinofílica felina
 
Kysymys kuuluu, onko kenenkään kisulla samaa vaivaa, olisi mukava vaihtaa ajatuksia ja minulla olisi paljon kysyttävää taudista...?
 
 

torstai 1. tammikuuta 2015

GG-hylly "joulu"

Feliz año nuevo 2015!
 
Enää kaksi jouluista postausta ennen loppiaista, ne ovat viimeiset, lupaan! Toooosin, saanen vähän anteeksi kun täällähän sitä joulua vietetään vasta loppiaisena kun Itämaan Tietäjät tuovat lahjoja.
 
Joten, tässä siis joulun ajan GG-hylly, rakastan joka ikistä kupposta ja kipposta niin kovin!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
En millään malttaisi purkaa näitä pois, mutta kai se olisi pikkuhiljaa mietittävä jotain talvisempaa ja raikkaampaa, rakastan punaista väriä mutta rajatun ajan.. ;)